TAJUA -taiteilijatyöryhmä

NÄYTTELY

 

LEHDISTÖTIEDOTE:


TAJUA-taiteilijaryhmä: Kuvataiteilijat Tero Annanolli, Joonas Vähäsöyrinki, Ulla Remes

Helsingin Taiteilijaseuran Malmitalon galleria 6.5.-29.5.2010


MATKALLE


Mitä matkalle mukaan – mikä on tarpeellista, mikä turhaa taakkaa? Mikä houkuttelee matkalle? Milloin ollaan matkalla, mitä sanoa lähtevälle?


Tuoreen taiteilijaryhmä TAJUA:n ensimmäisessä yhteisnäyttelyssä Helsingin Malmitalolla kolme erilaista, vahvaa tekijää pohtii matkalle lähtemisen teemaa. Näyttely avaa Tero Annanollin, Joonas Vähäsöyringin ja Ulla Remeksen useamman vuoden kestävän, teemoiltaan ja teoksiltaan muuntuvan kiertueen matka-teeman parissa.


Tajua-ryhmä käsittelee matkalla olemisen teemaa näyttelykiertueessaan monitulkintaisen kuva-aiheiston kautta, ihmisen elämän kulkuna, kierrätysmateriaalien avulla ja osallistavan yhteisötaiteen keinoin.


Tero Annanolli käsittelee lähtemisen teemaa matkamuistojen kautta: matkalta kaivataan elämyksiä. Esineet kantavat muistoja, maut synnyttävät värejä ja toisinpäin: kaikki se, mitä lähdetään matkalta hakemaan, muodostaa Annanollin kierrätysmateriaaleja hyödyntävissä maalauksissa kirjavan ja kylläisen kokonaisuuden - kuin Carneval-keksipaketin.


Joonas Vähäsöyringin ihmisaiheiset maalaukset herättävät kysymyksiä enemmän kuin antavat vastauksia: Mikä matka? Kuka lähtee ja minne? Mitä on matkalla oleminen? Kun tarkkailee ihmisiä kaupunkimiljöössä, huomaa hälinän ja liikkeen. Jokainen on matkalla jonnekin. Matkalla voi olla myös liikkumatta mihinkään – teema laajenee elämänmittaiseksi matkaksi.


Espanjasta liikkeelle lähtenyt Taiteilijaryhmä TAJUA:n Matka-projekti esittäytyy Malmitalon galleriassa maalauksilla ja Matkalle -yhteisötaideteoksella. Pielaveteläislapset ovat rakentaneet Ulla Remeksen ohjauksessa, yhteistyössä Pielaveden Käsityökoulun ja ohjaaja Paula Toivaisen kanssa värikkäitä matkalaukkuja installaatioksi. Työtä on pohjustettu sosiaalisen median avulla: Ulla Remes on kirjoittanut postauksia matkallelähdön teemasta osoitteessa www.ullaremes.blogspot.com ja kutsunut sanomaan saattavan sanan muun muassa espanjansuomalaisia, joilla on jo lähdöstä kokemusta. Yhteisöteos kasvaa ja muuntuu näyttelykiertueen aikana.


Espanjassa Remes työskenteli maaliskuun ajan Suomen Taiteilijaseuran residenssissä, josta hän maalauksissaan tuo saattamisen teeman näyttelyyn: kukkakimppu kuuluu elämän matkalla siirtymäriittiin, jossa lähtijää saatetaan matkalta toiselle.


TAJUA-ryhmän teoksia ja muuttuva yhteisötaideteos nähdään Suomen Ortodoksisessa Kirkkomuseossa Kuopiossa elo-lokakuussa 2011 sekä Pieksämäen Poleenissa 2012, neuvottelut muiden näyttelypaikkojen kanssa ovat vielä kesken. Mukaan tulee jatkossa myös musiikillisia ulottuvuuksia: baritoni Joose Vähäsöyrinki MuM.

TERVETULOA AVAJAISIIN MALMITALOLLE KLO 17-19 ja LEHDISTÖTILAISUUTEEN klo 14!

Lisätiedot Tero Annanolli p. 044 3021 246 ja Ulla Remes p. 050 91 777

Tervetuloa Tero Annanollin, Ulla Remeksen ja Joonas Vähäsöyringin eli taiteilijaryhmä TAJUA:n ensimmäisen ryhmänäyttelyn avajaisiin Malmitalolle Helsingin kulttuurikeskuksen galleriaan

keskiviikkona 5.5. klo 17.00. Gallerian näyttelyt järjestetään yhteistyössä Helsingin taiteilijaseuran kanssa.

Avauspuheen pitää noin klo 17.30. professori Arto Kallioniemi ja musiikkitervehdyksen tuo baritoni Joose Vähäsöyrinki harvoin kuulluilla Yrjö Jylhän ja Tauno Pylkkäsen säveltämillä lauluilla.


Tule kuuntelemaan ja katselemaan, miten matkalle lähtemisen teemaa on työstetty ja millaisia matkalaukkuja pielaveteläislapset ovat Ulla Remeksen ohjauksessa yhteistötaideteokseksi tehneet!